tiistai 2. heinäkuuta 2013

Muinaissuomalainen tuontiuskontomme?

(Sain idean kirjoittaa aiheesta luettuani ja kommentoituani Ilmari Schepelin taannoista kirjoitusta suomalaisista muinaisnimistä)
--------------------------------------------------

[Edit. 3.7. korjattu muutama kiireessä tehty lapsus ja laajennettu tekstiä]

Tämän tästä erilaisilla keskustelupalstoilla, joissa sivutaan suomalaista muinaisuskontoa, varsinkin erilaisilla ns. pakanuudesta kiinnostuneiden keskustelijoiden huomaa kaipaavan ikään kuin "takaisin juurille", erityisesti verrattuna nykyisin vallitsevaan Kristinuskoon. Usein puhuttaessa muinaissuomalaisesta uskosta tai vanhasta suomalaisesta kansanuskosta sekä ns. pakana-ajan jumalista, teemaan vedotaan sillä argumentilla, että kyse olisi alkuperäisestä suomalaisesta uskonnosta, ja vedotaan siihen, että Kristinusko on vierasta tuontitavaraa. Usein tätä argumenttia alleviivataan vielä ns. miekkalähetys-teesilä höystettynä. Vedotaan siihen, että ns. pakana-ajan jumalat olisivat alkuperäisiä, esi-isiemme palvomia jumaluuksia, ja että Kristinusko ei ikään kuin kuuluisi Suomeen sillä perusteella, että se on tuontitavaraa.

Kyseessä on tavallaan puoliksi oikeassa oleva argumentti; Kristinusko on tuontitavaraa. Sen sijaan siinä mennään metsään, että muinaissuomalaisten jumaluudet eivät olisi tuontitavaraa.

Mutta palataan siihen alempana, ensin vähän Kalevalasta;

Kuten tiedämme, Kalevala sekä kansanperinne välittää meille maailmanselityksen, maailman luomistarinan ja vanhojen jumaluuksien nimiä. Tosin nämä tulevat meille Elias Lönrotin ja hänen aikalaistensa "siivilöimänä" ja editomana sikäli väärin, että esi-isillemme Väinämöinen(Vanem), Joukahainen (Juko), Ilmarinen(Ilmen/Inmar), jne eivät olleet tietäjiä/sankareita, jne, vaan jumalia, aivan kuten heidän äitinsä Ilmatar. Moisten pakanajumalien "lobbaaminen" olisi ollut sellaisenaan mahdotonta 1840-luvun Suomessa, joten tämä piti häivyttää ja näistä hahmoista tehdä vain jumalsankareita ja/tai tietäjiä.

Lönrothan teki "Tolkienit" sikäli, että Kalevalasta noin kolmannes on hänen sepittämäänsä. Sen tarinat, runot, jne. olivat ilman yhtenäistä tarina-juonta, erilaisina versioina, joista osa oli temaattisesti toisiinsa limittyviä, mutta mitään yhtenäistä tarinaa tai juonta ei ollut. Lönrot otti osan keräämistään runoista, muokkasi niitä, lisäsi niihin ja kokosi oman eepoksen, laati juonen ja tarinan. Ne runot, jotka eivät hänen näkemykseensä sopineet, hän jätti ulkopuollelle (ne julkaistiin myöhemmin osin Kantelettaressa). Lönnrot siis muokkasi ja editoi ja rakensi ihan uuden eepoksen, eli teki ns. Tolkienit, vähän kuten moni myöhempikin fantasia-kirjailija.

Se, mikä kertoo oleellisen Kalevalan myyttien alkuperäisestä tulosuunnasta, on kuitenkin sen alkumyytti, jossa maailma syntyy linnun munasta - On syytä vilkaista muinaiseen Lähi-itään (josta muinaispersialainen muna-myyttikin on peräisin).

Ilmarinen = Ukko

Muinaissuomalaisten pääjumala oli "ukko ylijumalana", tunnettu taivaan ja ukkosen jumaluus. Sitä tosin ei yleensä enää muistella, että "ukko" oli pseudonyymi, joka tarkoitti isoisää. Siksi tämä "taivaan isä" tunnettiin myös "taatto taivahisena". Sekin on pseudonyymi. Kyse on nimittäin Ilmarisesta (lisäksi "ukkokin" voi olla sanana lainaa vrt. slaavien "Ogon" tulen ja ukkosen jumala, ukkonen l. "taivaan tuli").

Ilmarinen, vepsäläisille ja vatjalaisille Ilmen ja permiläisille Inmar, oli "taivahan takoja", siis taivaan ja ukkosen jumaluuden ns. oikea nimi muinaissuomalaisille.

Käsitys taivaallisesta sepästä, joka hakkaa pilvissä vasaralla on varsin luonnollinen ymmärtää, kun muinaiskansat hakivat selitystä sille, mistä ukkosen ääni tulee. Lisäksi Ilmarinen kuvataan taivaankannen luojana/takojana, joten tähän "taivahan isään" on sekoittunut myös luoja-jumaluus-teemasta peräisin olevaa ainesta.

Ilmarisen-Inmarin äiti Ilmatar taas kuvataan "taivaan jumalattarena". Ilmatar kuvattaan permiläisissä myyteissä jännällä tavalla, ikään kuin Neitsyt Mariana. Tämä äiti-poika-hahmotelmaa on pidetty kristillisenä vaikutuksena sukulaiskansamme mytologiassa, mikä johtuu siitä, ettei ole osattu nähdä sitä tosiasiaa, että tämä äiti-poika -jumalpari on kristilliseen kirkkoonkin tullut Madonna ja lapsi -asetelmana pakanallisesta traditiosta.

Nimittäin tämä äiti-poika -jumalpari on alkujaan - nimiään myöten - peräisin muinaisesta Lähi-idästä.


Ilmarinen, Enmer ja Marduk

Tämä sama Ilmarinen/Ilmen eli Inmar tunnettiin etelämpänä Lähi-idässä nimellä Enlil, ilman jumala. Mutta itse nimi juontuu erään varhaisen sumerilaisen dynastian hallitsijan nimestä; Enmer. Enmerin (n. 3200 l. e.a.a.) in aikana sumerilaiset palvoivat ilman jumala Enliliä ja tämän vaimoa, Ninliliä (lil = ilma), jotka vastasivat jo puoliksi Ilmarista ja Ilmatarta. Enmer oli jumalkunigas-ylipappi -kultin ympärilleen pystyttänyt varhainen hallitsija.

Enmer, joka tunnettiin myöhemmin seemiläisenä ja vanhan Babylonian aikana nimellä seemiläisillä nimillä Namurrud, eli Nimrod on sama tyyppi, josta Raamattu mainitsee, että hän oli "suuri metsästäjä Herran edessä" ('Metsästäjä' tosin puoliksi väärä käännös, sillä kyse oli soturista).

Egyptiläiset tunsivat hänet nimellä "Enmerkar" eli "Enmer metsästäjä".

Merkittävää miehessä oli - viitaten ylempään viitteeseen permiläisten uskonnon äiti-lapsi eli Inmar+äitijumalatar-duosta, että legendan mukaan Enmer eli Nimrod tappoi isänsä ja nai äitinsä. Enmer/Nimrod oli siis äiti-vaimonsa poika-mies.

Judeo-seemiläisessä traditiossa taas Nimrod oli siis selkeästi ihminen, Raamatussakin mainitun Haamin pojan, Kuusin (Cush) poika, oidipusmyytin alullepanija.

Äiti-vaimo sattui olemaan naisellisen hedelmällisyyden jumalattaren Inannan (myöhemmässä kulttuurivaihessa Astarten eli Ishtarin) ylipapitar. Koska paikallinen hedelmällisyyskultti edellytti, että kuninkaan - eli ylipapittaren aviomiehen - piti olla Enkin, hedelmällisyyden, tiedon ja makean veden jumalan ylipappi, Enmer (Nimrod) otti viran. Mutta hän vei asian paljon pidemmälle: hän julisti olevansa paitsi ylipappi, myös tämän jumaluuden inkarnaatio.

(Tämä Enki, virtaavan veden ja tiedon/viisauden jumala oli muuten hedelmällisyys-rooliaan lukuunottamatta sumerilaisten vastine Väinämöiselle, mutta ei nyt mennä tähän).

Johtuen mm. juuri tuosta Muinais-Sumerilaisen hallitsija Enmerin ylipappi-inkarnaatio-jumalkuningas-kultista, hänen nimestään juontuu osittain permiläisten Inmar- ja parin foneettisen muutoksen jälkeen suomensukuisten Ilmen/Ilmarinen -nimet.

Miksi sitten miehisen hedelmällisyyden jumala Enkinä itseään palvotuttanut mies rinnastettiin myös ilman, ukkosen ja taivaan jumalaksi? Se johtuu myöhäisemman ajan kehityksestä. Nimittäin ilmeisesti myöhäisemmän, vanhan Babylonian valtakunnan aikaisen, tarinaversion mukaan Enmer eli Nimrod palvotutti itseään ylijumala Baal Mardukina.

Tämä johtui siitä, että tuohon aikaan tultaessa uskonto oli muutunut; Enkin lisäksi jumalkuningas-ylipapin aloittamaan kulttitraditio oli muuttunut. Baal Marduk oli hahmo, jossa yhdistyivät sumerilaisten aurinkojumala Utu, ilman/ukkosen jumala Enlil ja hedelmällisyydenjumala Enkin eli Ea:n atribuutit. Lisäksi babylonialaista Mardukia väsättäessä tähän vielä ympätiin taivaanjumala/luojajumala An:in atribuutti "taivaan isänä". Näin Marduk oli siten babylonialaisten "taivaan isä", aurinkojumala, hedelmällisyyden jumala ja myös ilman/ukkosen jumala. Tämä rinnastettiin planeetta Jupiteriin, josta tulee käsitys Jupiterista vasaraa heiluttelevana ukkosenjumala - kuten ukko Ilmarinenkin (Ja Thor -rinnastus germaanisen jumalkavalkadin puolella). Marduk oli vanhan Babylonian valtakunnan aikana pääkaupunki Baabelin pää- ja suojelijajumaluus.

Aivan kuten Mardukissa yhdistyi sumerilaisten miehisen hedelmällisyyden ja tiedon jumala Enki/Ea, ukkosen/ilmanjumala Enlil, sekä "isä jumala" tai "taivaan jumala" An, samoin yhdistyy Ilmarisessa taivaan jumalan eli "taivaan kannen takojan" tai "taivahan taaton" rooliin ukkosen ja Ilman jumalan sekä hedelmällisyyden (sateen jumala) roolit.

Ilmarinen on siis atribuuttiensa puolesta hyvin pitkälle sama kuin myöhempi babylonialainen Marduk, lukuun ottamatta auringonjumala Utu:n ja Enki-hahmon, virtaavan veden ja viisauden/tiedon jumaluuden atribuutteja (jotka muinaissuomalaisilla liitettiin Väinämöiseen). Mutta nimensä puolesta Ilmarin(en)/Ilmen/Inmar tulee samaan Marduk-kultin kehityshistorian varhaisemman, sumerilaisen kulttuurivaiheen hallitsijan, Enmerin nimestä.


Ilmatar, Istar ja Esteri

Poika-miehensä kuoltua äiti-leski-kuningatar (Semiramis), julisti olevansa myös "taivaan kuningatar", jossa roolissa hän palvotutti itseään jumalattarena, jossa yhdistyi sekä sumerilaisten alkujaan maan jumalattaren Ki:n (Anin vaimo) että ilman jumalattaren Ninlilin atribuutit. Jostain syystä äiti-maasta tehtiin taivaan kuningatar. Ja vanhastaan hänen kerrottiin olleen Inannan eli varhaisen Ishtarin, seksin ja hedelmälisyyden jumalattaren, ylipapitar, joten viimeistään vanhan babylonian valtakunnan ajalla nämä kaikki ympättiin kätevästi Ishtarin rooliin.

Uskonto kehittyi:

An + Enlil + Enki(Enmer) -triadi = Marduk (Nimrodin eli Enmerin hahmossa)
Ki + Ninlil + Inanna -triadi = Ishtar

Kun vertaamme samoilla atribuuteilla suomalaisiin jumaluuksiin:

An + Enlil + osa Enkiä = Ilmarinen (eli "Ukko ylijumala")
Ki + Ninlil = Ilmatar (taivaan/luoja/äiti-jumalatar + ilman jumalatar)
Inanna + osa Ninliliä = Esteri (hedelmällisyyden jumalatar Ilmarisen vaimo)

Muinaissuomalaisessa uskonnossa Ilmarisen (An+Enlil+osa Enkiä) vaimon ja äidin roolit ovat eri jumalattarilla. Babyloniassa taas "ilmattaren" (Ninlil) ja hedelmällisyyden jumalattaren (Inanna) roolit ilmeisesti yhdistettiin ensin, ja ne myöhemmässä vaiheessa taivaan jumalattaern atribuutit lisättiin kultissa samassa ylipapitar-kunigattaren hahmossa. Tosin on mainittava, että Udmurteilla ja monilla su-ugreilla oli äiti-maa vs. isä-taivas edelleen sumerilaisittain eroteltuna huolimatta siitä, että äiti-roolissa ilmatar liitettiin taivaalle.

Silti Ilmarisen vaimo, Esteri, oli hedelmällisyyden jumalatar, aivan kuten babylonialasillakin (Mardukilla-Ishtar). Lisäksi Esterin nimi tulee juuri tästä babylonialaisesta Ishtarista. "Ukon" eli Ilmarisen vaimon nimi oli siis Suomesakin Esteri. Ei siis Rauni, joka on myöhempi Länsi-Suomalainen, skandinaavinen lainanimi, johtuen pyhän puun, Pihlajan (ruots. "Rönn", v.sk.i "Raugni") nimestä, joka oli hedelmällisyyttä parantavien ominaisuuksiensa eli marjojen korkean C-vitamiinitason vuoksi Esterin pyhä puu.

Tuontitavaraa siis tämä vanha "muinaissuomalainen" pää-jumalisto (Väinämöistä myöten kuten ylempänä viittasin), Lähi-idästä, kuten nykyinen valtauskommekin.

Vähäisempiin jumaliin, tonttuihin, haltioihin, shamanismiin, jne. en nyt tässä mene.

Tämän vertailun perusteella on syytä olettaa, että vaikutteet Lähi-idästä tulivat su-ugri-alueelle osittain varhaisemmalla, sumerilaisella ajalla, jota perua on Ilmarisen nimi sekä erilliset tai rinnakkaiset äiti- ja hedelmällisyyden jumalattaret verrattuna myöhempään babyloniaan, mutta myöhempi babylonialainen vaihe vaikutti voimakkaasti, erityisesti Ilmarisen atribuutteihin.


'Jumala'-sanastosta

Ilmarista sukulaiskansamme Marit nimittävät nimellä "Jumo". Varhaiskeskiaikaiset bjarmit palvoivat skandisaagan mukaan Vienanmeren rannalla "jumala" nimistä puu-idolia. Koska -la on paikannimimääre, voisiko olla kyse paikasta tai esineestä, jossa juma(luus) uskottiin asuvaksi, siis palvospaikka tai palvonnan kohde?

Sanastosta sen verran, että suomenkielen sana "jumal(a)" on sekin perua etelämpää; muinais-arjalainen "juman", tai "jumash" ("Dzhuman") tarkoitti 'valo', 'valoisa olento' (Kielitieteellisesti j-äänteen muutuminen dz-äänteeksi on ns peruskauraa).

Sana on samaa vanhaa kantajuurta, kuin indoeurooppalaisten kielten päivää/valoa tarkoittava kantasana "djeu", josta tulee päivää ja/tai jumalaa eri kielissä tarkoittavat sanat; "deus", "theos", "daj"(muinaisgermaanin 'päivä', josta suomen viikonpäivien -tai -pääte) ja nykyenglannin "day". Myös suomen kielen sana 'taivas' tulee samasta juurisanueesta arjalaiskielten kautta ("teiwaz"), tosin eri ajalta.

Merkittävää on myös, että seemiläisten kielten kantasana 'päivä', "yom" (y on j-äänne), voidaan katsoa samasta alkukielen sanajuudesta tulevaksi.



1 kommentti:

M Mökkiläinen kirjoitti...

Mikä panee sinut arvaamaan, että suomalais-ugrilaisten histora, eepos-materiaali, kulttuuri ja jumaltarusto on "tuontitavaraa"?

Kun mm dna-tutkimukset ja uusi arkeologia sekä syvenpi antropologia ympäri maailmaa on todennut, että Tartarian ugrit ovat vanhempaa väestöä ja heidän kulttuurinsa on vanhempaa, kuin kaikki eurooppalainen ja jopa sumerialinen, mikä on vasta jaakauden patojen murtumisen jälkeistöä (alle 7000 v). Kun taas ugrilainen elämä on jo Mustanmeren ja Jäämeren välissä ollut 12 000 vuotta olemassa, Jatkuvuusteoria on todistettu jo oikeaksi. Moneen kertaan.

Suomenniemelle tietysti tulimme vasta, kun se oli mahdollistm, mutta jääkausikaan ei olluu yhetenistä, vaan välilä oli hyvinkin paljon sulaa ja jaa taas kasvoi uudelleen, moneen otteeseen. Tänne saapui populaatiota pysyvösti n 9000 eaa. Kielitiede ei pysty todistamaan tai kumoamaan mitään. Se kertoo vain kansojen rinnakaiselosta ja elämänmuodosta n 2-3 tuhatta vuotta taaksepäin. Sitä pidemmät selitykset ovat puhdasta arvausta. Kielten rekonstruktiot ovat siis luuloja, uskoja ja toivoa.

Miksi -aina- oletetaan, että ugrit ja ugrikulttuuri on saamapuolella? Asia on kyllä päin vastoin: olimme täällä ensin, olemme luoneet eurooppalaisen pohjan, sivistystä ja matkoillamme luovuttaneet sitä muualle.