Olipa kerran Pekka ja säätiö

Kerron teille sadun, joka on tosi.



Olipa kerran säätiö.

Säätiön nimi oli "SMP:n tukisäätiö". Säätiöllä oli vuosien mittaan kertynyt suhteellisen mittava varallisuus; sillä oli kiinteistöjä eri puolilla Suomea, maa-alueita ja rahaa kassassa yhteensä kaksinumeroinen luku miljoonia.

Säätiön hallitus koostui kolmesta henkilöstä, joista yksi oli lihava poika nimeltä Pekka. Pekka oli syntynyt kultalusikka suussa ja saanut elämässään kaiken tarjottimella. Tämä oli Suuren Kultaisen Tarjottimen ansiota. Tämä Suuri Kultainen Tarjotin oli hänelle tuonut aikanaan SMP-nimisen puolueen puheenjohtajuuden, jota Pekka hoiti isänsä jälkeen. Samoin Pekka oli saanut myös myös johtopaikan omassa säätiössään.

90-luvulla SMP puolueena alkoi ajautua talousvaikeuksiin. Se oli vuosien saatossa nojannut paljon tukisäätiöön. Puolue oli lainannut rahaa myös omalta lehtiyhtiöltään, yli 4 miljoonaa markkaa. Ristiintakailu pelasi jotenkuten, mutta lopulta kävi kuten aina ennenkin; pää tuli vetävän käteen kun lehtiyhtiö tarvitsi rahansa takaisin.

Mutta niitähän ei ollut, puolueella ei ollut rahaa. Lehtiyhtiö ajautui konkurssiin. Seuraus luonnollisesti oli, että myös SMP:n konkurssiuhka oli selviö. Lehtiyhtiön konkurssin myötä myös ristiintakaukset laukesivat, jonka takia sen puolueelle antaman velan velkojaksi tuli puolueen "seteliselkäranka" eli säätiö. Kun kasaan laskettiin säätiön muut SMP:lle antamat velat, SMP:ta uhkasi konkurssi tilanteessa, jossa noin 80% sen veloista oli omalle tukisäätiölle.

Tukisäätiö olisi voinut helposti varallisuutensa turvin antaa myönnetyt velat anteeksi eli kuitata tappiona, tai myydä osan kiinteistöomistuksistaan tappioiden katteeksi.

Näin ei kuitenkaan tehty. Pekalla oli paljon parempi idea. Nimittäin Suuri Kultainen Tarjotin oli tullut jälleen kerran tarjoamaan Pekalle mahdollisuutta, josta hän ei halunnut kieltäytyä.

Pihan Isot Pojat eivät nimittäin pitäneet SMP:stä ollenkaan ja olivat tilanteen huomattuaan luvanneet, että jos Pekka ei pelasta puoluetta vaan ajaa sen mennä konkurssiin, hän saa kivan eläkeviran valtiollisen UMTS oy:n johtajana, kunhan vain pistäisi nimen paperiin, että UMTS oy:n pääomaa liputetaan Isojen Poikien taskuihin yli 4 miljardin edestä.

Lisäksi Pekalle luvattiin, että eläkeviran lisäksi Isot Pojat eivät tällöin millään tavalla puutu Pekan säätiöhommiin.

Pekka tunsi kultalusikan miellyttävän, hivelevän värinän hyvin leveässä takapuolessaan ja suostui.

Säätiö ajoi SMP:n konkurssin. Silloin Pekalta kysyttiin, että mitenkäs tuo tukisäätiön miljoonaomaisuus ja varskinkin kiinteistöt, eikös niitä vois myydä ja puolueen pelastaa? Pekka vetosi, että kiinteistöjen hinnat ovat nyt niin alhaiset, ettei kannata.

Mutta vuotta myöhemmin, kun pöly oli vähän laskeutunut, tukisäätiön kiinteistöt oli myyty. Rahaa oli kassassa kivasti.

Pekka ja mietti säätiön hallituskavereidensa kanssa, että mitäs sitä nyt tehtäisiin. He vilkaisivat rahakasaa silmät kiiluen. Sitten he katsoivat tarkkaan säätiön sääntöjä. Siellä luki, että säätiö voi oman harkintansa mukaa tukea SMP-puolueen veteraaneja. "Mutta mehän olemme kaikki SMP:n veteraaneja!", huudahtivat hallituslaiset he kuin yhdestä suusta.

Ja niin Pekasta ja kavereista tuli kaikista kolmesta miljonäärejä. Lisäksi Pekka sai eläkeviran UMTS oy:n johtajana, ja auttoi myöhemmin Suurta Kultaista Tarjotinta viemään yli 4 miljardia sen pääomaa Pihan Isoille Pojille.

Sittemmin Pekka kavereineen jättäytyi pois säätiön johdosta. Se jätettiin turhasta varallisuudesta puhtaaksi putsattuna seuraavan sukupolven haltuun.

"Tässä sulle säätiö, mä lähden Espanjaan!", Pekka sanoi naapurissa asuvalle Pikku-Timolle, ojentaessaan hänelle paperit ja avaimet.

Sitten Pekka päästi röhönaurun ja huristeli pois näkyvistä uudenkarhealla Mercedeksellään.


Sen pituinen se.



P. S.

Jatkosatu: Olipa kerran Perussuomalaisten tukisäätiö....

?